Lyhyt kuvaus eri aallonpituuksien korostamista auringon ominaisuuksista. AIA:n kuvien aallonpituudet ilmoitetaan ånsgtrömeinä (1 Å = 0,1 nanometriä).

• AIA 094 Tämä aallonpituus (kuten myös AIA 131) on suunniteltu roihupurkausten tutkimista varten. Se mittaa äärimmäisen korkeita lämpöjä (6 miljoonaa Kelviniä). Muista kanavista poiketen tällä voidaan ottaa kuvia kahden sekunnin välein, jotta roihupurkauksista saadaan yksityiskohtaisempia kuvia.
• AIA 131 Tämä aallonpituus on suunniteltu roihupurkausten tutkimista varten. Se mittaa äärimmäisen korkeita lämpöjä (10 miljoonaa Kelviniä) sekä viileämpää plasmaa (400000 K). AIA 094:n lisäksi tälläkin voidaan ottaa kuvia kahden sekunnin välein, jotta roihupurkauksista saadaan yksityiskohtaisempia kuvia.)
• AIA 171 Tärkeimmät kohteet ovat korona sekä koronan silmukat (coronal loops), eli kirkkaita auringon pinnalta nousevia ja toiseen kohtaan laskevia kaarevia muotoja, jotka hehkuvat kuuman plasman vaikutuksesta. Silmukat ovat usein yhteyksissä auringonpilkkuihin, ja yleisimmillään pilkkujakson maksimin tuntumassa. Koronan silmukan elinkaari voi kestää useita viikkoja. Tämän aallonpituuden korostama lämpötila on 600000 K.
• AIA 193 Korostaa auringon uloimman kaasukehän (koronan) rakennetta. Tällä aallonpituudella kuumat aktiiviset alueet, roihupurkaukset sekä koronan massapurkaukset (CME) näkyvät kirkkaina ja koronan aukot tummina alueina.
• AIA 211 Tämä kanava sekä AIA 335 korostavat koronaa, jonka aktiiviset alueet, roihupurkaukset ja massapurkaukset (CME) erottuvat kuvassa kirkkaina. Koronan aukot, joista lähtee vain hyvin vähän säteilyä sen sijaan näkyvät tummina alueina. Koronan aukot ovat aurinkotuulen tärkein lähde.
• AIA 304 Tämä kanava näyttää erityisen hyvin ne alueet, joissa ympäristöään viileämpiä filamentteja (magneettikentän paikallaan pitämä pitkä kaasupilvi) sekä prominensseja (eli maasta katsottuna auringon reunalla olevia, avaruutta vasten näkyviä filamentteja). Kirkkailla alueilla on suuri plasman tiheys. Filamenttien kesto on keskimäärin muutamia päiviä.
• AIA 335 Tämä kanava sekä AIA 211 korostavat koronaa, jonka aktiiviset alueet, roihupurkaukset ja massapurkaukset (CME) erottuvat kuvassa kirkkaina. Koronan aukot, joista lähtee vain hyvin vähän säteilyä sen sijaan näkyvät tummina alueina. Koronan aukot ovat aurinkotuulen tärkein lähde.
• AIA 1600 Tämä kanava sekä AIA 1700 korostavat magneettikenttäviivojen tihentymiä. Kanava näyttää erityisen hyvin lämpötilat 6000 K sekä 100000 K.
• AIA 1700 Tämä kanava sekä AIA 1600 korostavat magneettikenttäviivojen tihentymiä. Kanava näyttää erityisen hyvin lämpötilan 6000 K.
• HMI Continuum vastaa melko tarkasti sitä miltä aurinko näyttäisi paljain silmin, mutta luonnollisesti todella voimakkaasti himmennettynä
• HMI Dopplergram esittää nopeutta auringon pinnalla fotosfäärissä.
• HMI Magnetogram kuvaa magneettikenttää auringon pinnalla. Musta väri esittää magneettikentän viivoja, jotka osoittavat pois päin maapallosta ja valkoiset maata kohti osoittavia viivoja.

Tietoa SDO-satelliitista

SDO (Solar Dynamics Observatory) on vuonna 2010 avaruuteen laukaistu satelliitti, jonka tehtävä on tutkia auringon aktiivisuuden syntyä ja kuinka se vaikuttaa avaruussäähän. Satelliitti sijaitsee geosynkronisella kiertoradalla kiertäen kahdeksikkoa, jonka pohjoinen osa kulkee Yhdysvaltojen päällä (28° N) ja eteläinen osa Tyynen valtameren päällä (28° S). Sijaintinsa ansiosta satelliitilla on jatkuva yhteys sen New Mexicossa sijaitsevaan maa-asemaan. Samasta syystä satelliitti on kuitenkin kevät- ja syyspäiväntasauksien aikoihin muutaman viikon ajan toisinaan maan varjossa, jolloin se ei voi kuvata aurinkoa. Satelliitin suunniteltu toiminta-aika oli viisi vuotta, mutta siihen varattiin polttoainetta yhteensä kymmeneksi vuodeksi. Helmikuussa 2020 julkaistun tiedon perusteella satelliitin kuitenkin odotetaan olevan toimintakunnossa ainakin vuoteen 2030 saakka.

Satelliitissa on kolme eri mittalaitetta:

• AIA (Atmospheric Imaging Assembly), joka kuvaa auringon ulointa kaasukehää eli koronaa useilla eri aallonpituuksilla 10 sekunnin välein. AIA sisältää neljä eri teleskooppia, joiden erotuskyky auringon pinnalta on 725 kilometriä. Aallonpituuksia on yhteensä 10, joista käytössä kerrallaan kahdeksan. Vaihtoehdot ovat näkyvän valon lisäksi 9,4 nm (nanometriä), 13,1 nm, 17,1 nm, 19,3 nm, 21,1 nm, 33,5 nm, 30,4 nm, 160 nm ja 170 nm.
• EVE (Extreme Ultraviolet Variability Experiment): aurinkotuulen tutkimus ja auringon kaasukehän tarkkailu. EVE:n käyttämät aallonpituudet ovat välillä 0,1-105 nm.
• HMI (Helioseismic and Magnetic Imager), joka tutkii auringon pinnan aaltoilua sekä magneettikentän aktiivisuutta. Käytetty aallonpituus on 617,3 nm. Tämän mittalaitteen avulla saadaan selville auringonpilkkujen ja muiden voimakkaiden magneettisten alueiden sijainnit myös auringon maahan näkymättömällä puolella.

Muutamia vanhoja esimerkkikuvia

koronan silmukoita

roihupurkaus

auringonpilkkuja

koronan aukko (AIA 211)

X-luokan roihupurkaus (AIA 131)

X-luokan roihupurkaus (AIA 304)